tiistai 2. huhtikuuta 2013

Talven selkä on taittunut -

sehän käy selkeästi ilmi tästä pääsiäispäivän kävelyllä napatusta valokuvasta! :-)


lauantai 30. maaliskuuta 2013

Aurinkoinen pääsiäinen

Nautin eilen, pitkäperjantaina, aurinkoisen ja lämminhenkisen pääsiäisaterian vanhempieni luona. Parsaa, lammasta, pashaa, mämmiä, kaikkia perinteisiä pääsiäisherkkuja - ja ennenkaikkea aurinkoista ja lämmintä seuraa!

Näiden kuvien kera toivotan Sinulle, lukijani, aurinkoista ja keväistä pääsiäisen aikaa!











keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Siitä keskisormesta

Viime viikonlopun formulakisoissa nähtiin vähemmän urheilijamaista, mutta kovin kansainvälistä viestintää: Mark Webber näytti ohitustilanteessa keskisormea tallikaverilleen Sebastian Vettelille.

Tuo sikseen, mutta siihen liittyen kuulin sunnuntai-iltana radiosta minulle uutta tietoa siitä, mistä tuo kansainvälinen keskisormimerkki on lähtöisin. Sikälimikäli radiotoimittajaa on uskominen, keskisormen näyttäminen periytyy jo monien vuosisatojen takaa, jolloin sotilaat ampuivat toisiaan jousipyssyillä. Ampumistilanteessa jousi jännitettiin keskisormella, ja jos sotilas jäi vangiksi, hänet pystyttiin kätevästi tekemään taistelukyvyttömäksi katkaisemalla keskisormi.

Vastaavasti siis sotilaat (pääosin miehet) todistivat toisilleen taistelukuntoaan keskisormea näyttämällä.

Tätä tarinaa voi tietysti muistella, kun näkee ryhmän teinejä kioskilla näyttämässä keskisormea myyjälle, joka kieltäytyy myymästä heille tupakkaa, olutta tms. Kauas on tultu keskiaikaisesta taistelukunnon osoittamisesta - tavallaan.

Lisäksi minua kyllä epäilyttää, jättivätkö keskiaikaiset sotilaat vihollisen sotilaiden pahoinpitelyn vain keskisormen katkaisemiseen... Elokuvissa ei ainakaan.




maanantai 25. maaliskuuta 2013

Viisauden sanoja pääsiäisviikolla

"Kevät tuli, lumi suli, puro sanoi puli puli...." :-)


Ei, tuo lapsuuden hokema EI ole se viisaus, jonka halusin kanssasi jakaa näin aurinkoisen kevätpäivän jälkeen. Kyllä, mielestäni on jo kevät, vaikka varmaan tällä hetkellä lämpötila taas laskee jonnekin kymmenen pakkasasteen tienoille, eikä kevätpoplaria voi vielä kaivaa vaatekaapin pohjalta. Mutta päivisin voi kokea sen ihanan ihmeen: lämmittävän auringonpaisteen! Kohta ei lumikaan enää mahda auringon lämmölle mitään - jippii!!

Kevät on jo ihan kulman takana!

Tänään kävellessäni kahden ystäväni kanssa lounaalta takaisin töihin keskustelimme siitä, miten kirkas auringonpaiste, tienlaidan vallanneet vesilätäköt ja sulava lumi olisivat lapsina saaneet meidät riemastumaan, ehkä jopa hihkumaan riemusta, rakentelemaan pieniä patoja ja lähettelemään käpyjä ja oksanpätkiä veden virtauksen mukana... Mikä estää toimimasta samoin nyt?

Pääsiäisviikon viisaat sanat tulevat tässä:

"Ihmisiä, jotka paahtavat täysillä,
ja joilla on sisäinen hehku päällä,
on paljon.

Harmi,
että he ovat valtaosin
alle 7-vuotiaita."

(Esa Saarinen)

Keväistä pääsiäisviikkoa Sinulle, lukijani!



















torstai 7. maaliskuuta 2013

Opettavaista iltalukemista

Eiliseen kirjoitukseeni liittyen: viime päivien iltalukemisena olen lukenut Olli Rinteen kirjoittamaa kirjaa "Järkkärikuvaajan käsikirja".

Huom: kuva otettu kännykkäkameralla. :-)

Heti kameran hankkimista seuraavana päivänä kävelin kirjakauppaan ja sen "valokuvaus"-harrastehyllyn luo. Etsin nimenomaan kuvauksen perusteita käsittelevää kirjaa, ja niitä olikin ilahduttavasti tarjolla. Selailin useampia, mutta selkeän ulkoasun ja pikaisesti arvioituna ymmärrettävän tekstin vuoksi päädyin tähän Järkkärikuvaajan käsikirjaan.

Suunnitelmani on lukea kirja ensin kokonaan alusta loppuun, ja sen jälkeen lukea se uudestaan kameran kanssa kirjan ohjeita ja neuvoja kokeillen. Odotettavissa on siis satamäärin enemmän ja vähemmän epäonnistuneita harjoitusotoksia. Jännittävää!

Tulipa muuten mieleeni: miten ihmeessä opeteltiin kuvaamaan testikuvien avulla siihen aikaan, kun kameroissa oli vielä filmiä? Kyllä valokuvauskin on hurjasti muuttunut viimeisten vuosikymmenten aikana - muistan itsekin vuonna 1983, kun olin lähdössä kielikurssille Englantiin, Isle of Wightille, piti etukäteen yrittää laskea, montako filmirullaa tulisi kuvattua kolmen viikon aikana... :-)  Ei taitaisi onnistua enää!





keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Oppia ikä kaikki!

"Nuorna vitsa väännettävä", on toinen ikään ja oppimiseen liittyvä sananlasku, joka tavallaan kumoaa tuon otsikon sanonnan. Aion nyt testata, kumpiko sanonta on enemmän oikeassa: toteutin useamman vuoden haaveen ja ostin alkuvuoden alesta elämäni ensimmäisen "oikean" kameran, Olympuksen minijärkkärin!

Olympus PEN Lite E-PL3 - punaisena, tietty!



Olen tähän asti ottanut kuvia kännykkäkameralla, ja vaikka Galaxy S2:n kamera on todella hyvä, ja erityisesti helppo kuljettaa mukana, on se siltikin tuntunut hieman riittämättömältä ja myös hieman huteralta käsitellä kuvaustilanteessa. Ja nyt, nyt ollaan sitten täysin vastakkaisessa tilanteessa: tunnen voimakkaasti itseni riittämättömäksi - ja myös hieman huteraksi. :-)

Odotan jännityksellä, mitä tästä uudesta harrastuksesta kehkeytyy!


Pieni "kuvausapulainen" ilmestyi heti paikalle, kun uutta kameraa kuvattiin....

perjantai 1. maaliskuuta 2013

On siis kevät....

Voi ihanuuksien ihanuus! Ulkoilmasta ja säätilasta viis - kalenterin mukaan on maaliskuun - ja samalla kevään - ensimmäinen päivä! Juhlistin alkavaa kevättä jo eilen nauttimalla kahvin kanssa "kesän maku" -macaroonin. Sen piristävän oranssinen väri, passionhedelmästä lähtöisin, suorastaan pakotti minut herkutteluhetkeen. Menköön, näin kevään kunniaksi!



Vasta tuosta valokuvasta huomasin, että oranssinen leivonnainen valkoisessa astiassaan muistuttaa erehdyttävästi paistettua kananmunaa.... :-)

Aurinkoista kevättä Sinulle, lukijani!